torstai 7. tammikuuta 2016

Apartamentos Las Palmeras, Puerto del Carmen

Lanzaroten saaresta löytyy sen verran runsaasti kirjoitettavaa, että ajattelin jakaa tekstit suosiolla osiin. Aloitan hotelliarvioinnista ja myöhemmin on tulossa tekstiä Puerto del Carmenista lomakohteena sekä Lanzaroten ostosmahdollisuuksista ja hintatasosta.

Kun etsin sopivaa majoitusta Lanzaroten -lomallemme, tutkin ahkerasti TripAdvisorin arviointeja. Tärkeintä meille tälläkin kertaa oli sopiva sijainti - toisin sanoen riittävän lähellä rantaa, mutta tarpeeksi kaukana rantabulevardin hälinästä - sekä tietenkin kohtuullisen edullinen hinta.

Huoneistohotelli Las Palmeras on arvioitu TripAdvisorissa kahdeksanneksi parhaaksi Puerto del Carmenin 93:sta hotellista. Kun sijaintikin oli hieman lähempänä rantaa kuin viimekertaisessa hotellissamme, niin varasin yläkerran huoneiston meille.


Hotellissa on laskujeni mukaan 20 huoneistoa pienessä pihapiirissä, jonka keskellä on uima-allas. Hotellialueelle ei päässyt ilman avainta, joten piha-alueella ei liikkunut ulkopuolisia (ellei kissoja lasketa) ja oma rauha oli taattua. Pihalle paistoi koko päivän aurinko ja aurinkotuoleja oli riittävästi, joten aika usein mekin makoilimme tuolla.



Huoneistot olivat keskenään varsin samanlaisia; meidän huoneistossamme oli heti ulko-ovesta sisään tullessa pieni oleskelutila, jossa oli sohva, nojatuoli, sohvapöytä ja pienen pieni televisio. Baarikeittiö avautui oleskelutilaan, josta pääsi myös parvekkeelle.

Kuva: Booking.com


Keittiössä oli liesi ja uuni sekä mikroaaltouuni, vedenkeitin, leivänpaahdin ja kahvinkeitin. Laseja ja lautasia oli useita. Ainoastaan paistinpannu oli niin huonossa kunnossa, että päätimme ostaa uuden (eli nyt huoneistossa 8 on upouusi pannu, jätimme sen nimittäin sinne...)

Pieni käytävä vei makuuhuoneeseen, jossa oli tilava vaatekaappi, kohtuullisen mukavat sängyt ja ikkunaluukut ikkunoihin pimeyttä tuomaan yötä varten. Käytävän varrella oli myös kylpyhuone, jossa oli myös ikkuna.

Kuva: Booking.com


Kaiken kaikkiaan huoneisto oli valoisa ja tilava sekä hyvin siivottu. Siivoojan tulo tosin välillä kesti, koska kyseisessä hotellissa toimii yksi ainoa siivooja. Hän piti paikat kyllä erittäin siistinä ja pyyhkeet vaihdettiin melkeinpä päivittäin.



Vastaanotto oli auki päivittäin muutaman tunnin ajan, mutta omistajan sai kiinni tarvittaessa puhelimella. Vastaanoton yhteydessä oli runsaasti kirjoja lainattaviksi, luinkin useita kirjoja matkamme aikana.

Yökuva parvekkeeltamme

Miinuspuolina mainittakoon kylmä ja syvä allas, matalampikin pää oli 160 cm syvä, joten minäkään en pohjaan yltänyt. Ilmeisesti tästä syystä hotellissa ei ollut juuri lainkaan lapsiperheitä. Välillä myös naapurihuoneistosta tuli melua makuuhuoneeseemme huoneistojen sijoittelusta johtuen, viereisen huoneiston olohuone kun oli makuuhuoneemme seinän takana.

Hinta 14 yöltä joulusesongin aikaan oli reilut 610 euroa eli noin 44 euroa/yö. Hinta oli siis varsin kohtuullinen sijaintiin ja rauhallisuuteen nähden. Tällä hetkellä harkitsemmekin vakavasti saman hotellin valitsemista uudelleen, kun oletettavasti suuntaamme jälleen jouluksi Lanzarotelle, joten voinee sanoa, että olimme hyvin tyytyväisiä hotelliimme.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tai terveiset...