keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Lähes 1000 syytä pieneen syrjähyppyyn

Heräteostos. Hmm. Ei siis kovin tarkkaan tai pitkään harkittu, vaan ostettu aika lailla yllättäen ja mielijohteesta. Meillä mieheni on välillä jopa spontaanimpi kuin minä. Tai ehkä hän tunnistaa hyvät jutut heti, kun näkee. Hän on ollut molempien asuntojemme kohdalla varma siitä, että se on juuri meille sopiva heti, kun olemme esittelystä lähteneet. Minä olen siinä vaiheessa miettinyt pari päivää kauemmin. Sama auto-ostosten kanssa: hän on saman tien valmis ostoksille, kun minä kaipaan vielä aikaa harkita.

Matkojen suhteen voin sanoa olevani huomattavasti spontaanimpi, mutta kovin usein en tee päätöksiä matkoista yksin. Annan ideoita miehelleni ja välillä (tai aika useinkin) hän nappaa niistä kiinni. Sainkin mielestäni hyvän idean torstaina Matkamessuilla, keskustelimme illalla kotona ja menimme yhdessä perjantaina tutustumaan messujen tarjontaan.

Meillä ei siis todellakaan ollut aikomustakaan varata uutta matkaa tässä vaiheessa, kun odotamme vuorotteluvapaamme alkua ja matkoja on aika monta tiedossa. Mutta.... Tähän asti olen ajatellut, että risteilyt tulevat halvemmaksi itse varattuna internetistä. We Love Cruisesilla oli Matkamessuilla kuitenkin esillä niin upeita tarjouksia , että samanlaisia ei netistä varaamalla saa millään. Samat tarjoukset ovat muuten edelleen voimassa tammikuun loppuun saakka.




Olen - kuten ehkä jo tiedätte - melkoisen uskollinen Royal Caribbeanin laivoille ja risteilyvalikoimalle. Olen sitä varmasti jatkossakin, mutta tällä kertaa todellakin kannatti keskustella We Love Cruises -toimiston risteilyammattilaisten kanssa. Sain nimittäin vinkin kokeilla Celebrity Cruisesin tarjontaa. 

Kotiin palattuani lähdin itse tutkimaan varustamojen eroja ja etuja. Tämä Pricelinen artikkeli aiheesta olikin melko kattava. ja kun Tässä vaiheessa alkoi todella kiinnostaa pieni syrjähyppy Celebrityn suuntaan.  Globe Called Homen Jennikin on parhaillaan häämatkalla Celebrity Equinoxilla ja kävinkin lukemassa hänen mietteitään laivan valinnasta.





Celebrity Cruises on alkujaan kreikkalainen laivanvarustamo, joka fuusioitui vuonna 1997 Royal Caribbeanin kanssa. Kreikkalaisista juurista ja edellisestä omistajasta muistuttaa X- kirjain, joka esiintyy varustamon logossa. Nykyiseen laivastoon kuuluu 11 alusta ja Celebrity tekee risteilyjä mm. Galapagos-saarille. Koska Celebrity kuuluu samaan yhtiöön Royal Caribbeanin kanssa, niillä on yhteisiä etuja: mm. jos olet toisen varustamon kanta-asiakas, pääset suoraan vastaavalle tasolle toisen kanssa.





On varmaan vaikea arvata, mihin suuntaan tämä teksti on menossa.... 
Menimme siis messuille ja haimme heti varausnumeron virkailijan juttusille. Hetken aikaa mietimme eri vaihtoehtoja ja päädyimme varaamaan läntisen Karibian risteilyn, jolloin kohteina ovat kartassa näkyvät Bahaman CocoCay, Meksikon Cozumel, Cayman-saarten George Town ja Jamaikan Falmouth. Olen jo pitkään haaveillut Jamaikasta ja reilun vuoden kuluttua pääsen tämänkin toiveen toteuttamaan. Lähdemme risteilylle sentään vasta pääsiäisenä 2017, onneksi tässä on hieman aikaa säästää rahaa tuota matkaa varten.

Kuva: www.celebritycruises.com


Ja ne edut! Saimme siis risteilyyn kaupanpäällisiksi Classic- juomapaketin ja $300 käyttörahaa laivatilille, yhteensä siis lähes 1000 euron edut. Säästetyillä rahoillahan voi sitten vaikka shoppailla Fort Lauderdalessa, muutama kauppa on muistissa viime matkaltamme. 

Tosin ajattelin huomenna vielä soittaa matkatoimistoon ja vaihtaa ulkohytin parvekehyttiin, hintaeroa oli yllättävän vähän. Alle sata euroa, mikäli katsoin oikein. Hieman huvittuneina muistelimme aikoja, jolloin ihmettelimme yhdessä, että mitä sillä parvekkeella oikein tekee tai edes ikkunalla... Niinpä niin, onneksi aina voi muuttaa mieltään ja se on sallittua myös miehille. 



Kuvat ovat Fort Lauderdalesta joulukuulta 2013.

Teitkö heräteostoksia Matkamessuilta? 
Oletko löytänyt sopivan matkan tammikuun alennuksista?





4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä mahtavalta reissulta! :) Toivottavasti pääsemme kesällä reissuun, mutta koska ei tiedä miten kaikki lähtee sujumaan, ei uskaltanut etukäteen varailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Minäkin olen nyt ihan täpinöissäni tästä, vaikka ensin on tulossa Australian-reissut sun muuta. Laitan peukut pystyyn teille, että pääsette reissuun.

      Poista
  2. Mie varasin vuosi sitten kanssa risteilyn Celebritylle WLC:n pojilta, lähtö muutaman viikon päästä. Ja koska oon ahne, niin meen kahdelle risteilylle putkeen yhteensä 30 vrk. Mun blogissa on kuvia Eclipseltä, se kävi kesällä Helsingissä ja pääsin tutustumaan laivaan.

    Ja mun risteilystä pääsee lukemaan blogissa www.tanjanmatkassa.blogspot.fi

    Mukavaa risteilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis wau! Nyt olen vähän kateellinen tuosta sun risteilyputkesta. Nauti!

      Poista

Jätä kommenttisi tai terveiset...