lauantai 7. toukokuuta 2016

Huhti-toukokuun vaihde Torreviejassa: antiikin roomalaisista flamencon rytmeihin



Historiainnostukseni nosti jälleen päätään, kun luin, että Torreviejassa järjestettäisiin roomalaismarkkinat. Sinnehän piti päästä. Etukäteen ajattelin näkeväni gladiaattorinäytöksiä (ja siinä samalla miehiä komeissa legioonalaisasuissa...) ja muuta aikakauteen sopivaa, mutta toisin kävi.

Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä ihan hyvältä.


Kyseessä olivat ensimmäiset roomalaismarkkinat Torreviejassa ja ehkäpä sen vuoksi ohjelma oli vielä aika hakusessa. Positiivista oli, että markkinat olivat aivan bussien päätepysäkin (Eras de la Sal) vieressä, joten kovin pitkälle ei tarvinnut markkinoiden perässä lähteä, mutta siihen ne hyvät puolet jäivätkin.

Yli 100 myyntikojua toivat mieleemme Turun Keskiajan markkinat, joilla olemme käyneet useampaan kertaan. Sillä erolla tosin, että ihan kaikista kojuista oli vaikea löytää minkäänlaista roomalaista virettä. En ihan ymmärtänyt, miten markkinoille sopi koju, jossa myytiin koruja, joihiin oma nimi kirjoitettiin kiinaksi.

Hmm, roomalaisia legioonalaisia juomassa paikallista jaffaa.



Pysähdyimme myös juomaan lasin sangriaa. Hinnastosta katsoin, että kolmen desin lasi maksaa 3 euroa ja tilasin meille sellaiset. Tarjoilijan mukaan tällaisia laseja ei ollut myynnissä ja saimme eteemme litran muovimukin, jossa oli sangriaa vain nimeksi. Lähinnä siinä oli limsaa ja todella kirpeitä sitruunan lohkoja. Juoma oli niin kirpeää, että jätin loput juomatta. Ja hintakin kirpaisi - tälle "sangrialle" tuli hintaa 16 euroa! Aikamoista vedätystä. Hieman harmitti myös naapuripöydässä olleiden rouvien puolesta, joiden kolmen tapas-lautasen ja kahden juoman loppusumma oli yli 50 euroa.

Joku tässä sentään vielä hymyilyttääkin...


Näistä markkinoista jäi siis ihan oikeastikin paha maku suuhun, ihan silkkaa rahastusta. Kateellisena luin Ansku BCN -blogista hieman aidommista roomalaismarkkinoista.





Vapun jälkeen täällä alkoivat perinteiset Feria de Sevillanas -juhlat. Juhlat kestävät viisi päivää ja mekin menimme käymään ja katsomaan, mitä tällä kertaa olisi tarjolla. Odotimme samanlaisia myyntikojuja kuin roomalaismarkkinoillakin, mutta löysimmekin jotain aivan muuta.



Näillä andalusialaisjuhlilla ei myydä muuta kuin ruokaa ja juomaa, mutta sehän riittää mainiosti. Ruokakojut notkuivat tarjottavista herkuista ja paellaa tehtiin valtavissa pannuissa. Meillä suunnittelu meni vähän pieleen, koska olimme juuri syöneet ennen juhlille lähtöä. Sain sentään herkuteltua vaniljatäytteisellä churrolla ja tälläkin kertaa pysähdyimme sangrialle. Tällä kertaa se kannatti. Kannullinen todella hyvää sangriaa maksoi 8 euroa ja sitä siemaillessamme saimme ihailla upeita juhla-asuja. Nuorimmat juhlapukuiset tytöt olivat vielä taaperoita ja vanhin pariskunta varmasti yli 80-vuotias.




Juhlien tarkoituksena on andalusialaisen kulttuurin esittely ja flamencon rytmit kaikuivat, kun eri tanssikoulut esiintyivät lavalla. Meidän piti jättää juhlat kesken ja lähteä bussilla kotiin nukkumaan, mutta tanssi jatkui aamuyön tunneille. Näillä juhlilla ajattelimme piipahtaa vielä toisenkin kerran, kannattaa siis suunnata Torreviejaan toukokuun alussa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi tai terveiset...